perjantai 16. heinäkuuta 2010

Festari fiilistä

14.7.2010 Rotuaari Piknik

Käytiin äidin (jota luultiin siskokseni) kanssa keskiviikkona kuuntelemassa piknikissa musiikkia. Esiintyjinä tapahtumassa olivat Jani & Jetsetters, Ressu Redford & Jussi Rainio sekä tietysti Lauri Tähkä ja Elonkerjuu.
Ennen esitysten alkua ilma oli sateinen, mutta ilma onneksi selkeni pian. Tämä oli ensimmäinen kerta kun varsinaisesti kuuntelin J & J:tä, sillä aiemmin olen kuullut vain sivukorvalla pari heidän biisiään radiosta. Biisit ja live esiintyminen oli kuitenkin positiivinen kokemus.
Seuraavana vuorossa oli Ressun ja Jussin esitys. Vauhdikasta menoa ja hyviä biisejä. Tykkäsin.
Varsinainen syy miksi piknikkiin tuli lähdettyä oli kuitenkin Lauri Tähkä ja Elonkerjuu. Kuudes kerta kyseisen bändin keikalla, mutta aina ne vaan on ihan mahtavia.
Kotona olin kahden aikaan yöllä. Takataskuun jäi kuitenkin hyvä mieli, Anteron ja Simon (Elonkerjuusta) nimmarit ja valokuvat, sekä bändin biisilista.
Omia kuvia ei vielä ole, sillä kamera ei suostu siirtämään niitä koneelle, mutta katselkaa sillä valin Jarkko Heikkisen ottamia kuvia. Vilahtaapa minunkin pärstäni noissa kuvissa, eturivissä kun olin.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Viikonloppu

Pitkään nukuttuja aamuja, neulomista, leffojen katselua, auringosta nauttimista. Mukava viikonloppu. Harmi, että loppuu liian pian.

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Kuvia ja neulontaa

Tänään oli Ounen neuletapaaminen Ainolanpuistossa. Tapaamisessa sain valmiiksi toisen lahjaksi menevistä Saltkråkan-sukista ja aloittelin toista. Paikalla meitä oli 5 neulojaa, kiitos kaikille mukavasta seurasta ja erikoiskiitos Seijasiskolle kahviseurasta.
Kävin vielä tapaamisen jälkeen kameran kanssa kävelyllä ympäri puistoa, joten laitetaanpa muutama kuva tännekin.